31.12.2011

Kirjallinen vuosi 2011

Vuoden viimeistä päivää viedään ja on aika selvittää kuluneen vuoden parhaimmat kirjat. Ajattelin tänä vuonna tarkastella vuotta ja luettuja kirjoja hieman tarkemmin kuin pelkän top 10 -listan avulla. Olen lukenut tänä vuonna niin hyviä kirjoja, että pelkkä top-lista ei tee niille oikeutta.

Aloitetaan blogin tilastoista. Aloitin Google Analyticsin käytön viime maaliskuussa, joten koko vuoden tilastoa minulla ei ole saatavilla, mutta eiköhän nämä ole kuitenkin aika lähellä totuutta koko vuodesta :)

SUOSITUIMMAT KIRJOITUKSET

1. Riikka Pulkkinen: Totta
2. Tove Jansson: Muumit - Sarjakuvaklassikot I & II
3. Englanninkielisiä kirjoja?
4. Iida Rauma: Katoamisten kirja
5. Tove Jansson: Taikatalvi
6. Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu
7. Syksyn 2011 satoa
8. Tove Jansson: Taikurin hattu
9. Max Brooks: Sukupolvi Z. Zombisodan aikakirjat
10. Kathryn Stockett: Piiat

Muumit ja kotimaiset kirjat siis jyräävät :)

SUOSITUIMMAT HAKUSANAT

1. lukuisa
2. muumilaakson marraskuu
3. riikka pulkkinen totta
4. riikka pulkkinen
5. iida rauma
6. muumipapan urotyöt
7. maritta lintunen
8. mia vänskä saattaja
9. muumit
10. kathryn stockett

Hakusanat ovat suurin osa aika ennalta-arvattavia, kun katsoo ensin suosituimpia kirjoituksia.

KUINKA MONTA?

Vuonna 2011 olen lukenut periaatteessa 56 kirjaa ja blogiini olen tuonut niistä 55. Yksi kirja on nimittäin Maailmanhistorian pikkujättiläinen, 1100-sivuinen järkäle, jonka olen opintojeni ohessa kahlannut suurin piirtein alusta loppuun asti läpi. En ole ajatellut tuoda sitä esiin blogiini asti, mutta sanonpa nyt tässä, että kyseinen kirja on äärimmäisen hyvä hakuteos, sillä se sisältää historiasta ihan kaiken, mutta tenttikirjana se on huono.

Tietokirjoja luin kuusi kappaletta, sarjakuvia viisi ja runoja pyöreät nolla. Tästä päätellen voisin ensi vuonna lukea jonkin runokokoelman. Tiedän, etten tule koskaan (tai ainakaan lähivuosina) innostumaan runoista kunnolla, mutta yksi runokokoelma vuodessa voisi olla ihan sivistävää.

ULKOMAALAISET VS KOTIMAISET

Luetuista kirjoista kotimaisia on 19 ja ulkomaalaisia 37. Joku saattaa hämmästellä kotimaisten kirjojen näinkin suurta osuutta, mutta niistä kahdeksan on Tove Janssonin muumikirjoja ja sarjakuvakirjoja.

KIRJAILIJAN SUKUPUOLI

Seuraavaksi katsoin kuinka suuri osa lukemistani kirjoista on miesten ja kuinka suuri osa naisten kirjoittamia. 31 kirjoista on naisten kirjoittamia, 25 miesten. Ei siis mikään suuren suuri ero sukupuolien välillä.

MUUTA

Moni bloggaaja on suorittanut tänä vuonna mitä mielenkiintoisempia kirjallisia haasteita, mutta minä tartuin vain yhteen, Koululaisen tietohaasteeseen. Se tosin jatkuu kevään loppuun saakka. Ensi vuodeksi en ole ajatellut ottaa vastaan mitään lukuhaasteita, koen olevani huono toteuttamaan niitä.

Tänä vuonna vietin blogini ensimmäisiä synttäreitä tilastotietojen ja arvonnan muodossa. Seuraavia lokakuisia synttäreitä odotellessa!

Lisäksi luin kolme englanninkielistä kirjaa. Itse asiassa luin kesällä ensimmäisen englanninkielisen kirjani ikinä! Aion jatkaa tätä tapaa myös ensi vuonna.

VUODEN PARHAIMMAT

Päätin valita kaikista tänä vuonna lukemistani kirjoista kymmenen parasta:

1. Claudie Gallay: Tyrskyt
2. Sarah Waters: Vieras kartanossa
3. Kathryn Stockett: Piiat
4. Mary Ann Shaffer, Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
5. Mary S. Lovell: Mitfordin tytöt
8. John Ajvide Lindqvist: Kultatukka, tähtönen
9. Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max
10. Richard Yates: Revolutionary Road

Muutaman muunkin kirjan olisin mieluusti ottanut mukaan listalle. Mietin hyviä kotimaisia: Parkkisen Sinun jälkeesi, Max, Rauman Katoamisten kirja ja Tammimaan Paljain käsin. Sinun jälkeesi, Max tuntuu nyt tällä nimenomaisella hetkellä näistä kaikkein vahvimmalta ja siksi se päätyi listalle.

Joku saattaa ihmetellä, että missä David Nichollsin Sinä päivänä on. Ihmettelin sitä itsekin. Kirjan tunnelma on jotenkin hiipunut pois minusta. Se ei enää tunnu niin upealta kuin aluksi. Jos olisinkin tehnyt top 15 -listan, olisi Sinä päivänä ollut sillä.

Vuoden ykkösteos on ehdottomasti Tyrskyt. Sen melkein jo tiesin heti kirjan luettuani. Muut listalla olevat eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä.

Ihanaa ja kirjojen täyteistä uutta vuotta kaikille!

Joulukuussa luettua

http://www.flickr.com/photos/jiiikoo

Toiseksi viimeistä blogikirjoitusta viedään tälle vuodelle. Myöhemmin tänään on luvassa katsaus koko vuoden luettuihin, mutta sitä ennen joulukuun luetut!

Anna Godbersen: Juoruja
Joyce Carol Oates: Kosto: rakkaustarina
Alexander McCall Smith: Tears of the Giraffe
John Lloyd, John Mitchinson: Tietoa kaikkitietäville
Sarah Waters: Vieras kartanossa

Joulukuussa tuli siis luettua viisi kirjaa: kolme naisten kirjoittamaa, kaksi miesten kirjoittamaa; neljä kaunokirjallista teosta, yksi tietokirja; neljä suomeksi, yksi (pitkästä aikaa) englanniksi. Kirjat olivat jälleen hyvin erilaisia keskenään.

Yhtäkään huonoa kirjaa en joulukuussa lukenut, mutta heikoiten näistä pärjäsi Tietoa kaikkitietäville. Kuukauden parhaimman kirjan tittelin saa Vieras kartanossa. Ah, niin upea! 

Luin yhteensä 1756 sivua ja keskiarvoksi tästä saadaan 351 sivua per kirja.

30.12.2011

Sarah Waters: Vieras kartanossa


En voi uskoa, kuinka nopeasti minun hitaalla lukutahdillani sain päätökseen Sarah Watersin liki 600-sivuisen tiiliskiven, alle viikossa! Ja yli puolet kirjasta luin kahden päivän aikana! Syynä nopeaan lukutahtiin lienee ollut vetävä juoni ja vuoden vaihtuminen. Halusin saada tämän kirjan vielä mahdutettua vuoden 2011 kirjojen listalle ja voin sanoa, että Vieras kartanossa oli huikaisevan hieno lopetus tälle kirjavuodelle!

Kirjan tarina lähtee verkkaisesti liikkeelle. On toisen maailmansodan jälkeinen aika Englannin maaseudulla, tarkemmin sanoen Lidcoten pienessä kylässä. Kirjan kertoja on seudun tohtori Faraday, joka kutsutaan yhteen alueen mahtavimpaan kartanoon, Hundreds Halliin, Ayresin perheen palvelijatytön luokse potilaskäynnille. Faraday on käynyt kartanossa viimeksi pikkupoikana, kolmisenkymmentä vuotta sitten, ja on silmiinpistävää kuinka huonoon kuntoon kartano on sinä aikana joutunut. Puutarha on villiintynyt, seinien rappaus halkeillut, huonekalujen verhoilu kulunut. Ayresin suvun mahtavuus on murentunut muuttuvan maailman mukana. Brittiläisen luokkayhteiskunta alkaa olla aikansa elänyt.

Tuo yksi potilaskäynti johtaa tohtori Faradayn syvään ystävyyteen Ayresin perheen kanssa - hieman sopimattomalla tavalla, kun ajattelee vielä nipin napin pystyssä olevaa luokkayhteiskuntaa. Mutta tohtori ei osaa kuvitellakaan minkälaisten tapahtumien keskelle joutuukaan tutustuessaan perheeseen ja Hundreds Halliin. Kartanossa alkaa tapahtua hyvin outoja asioita.

Vieras kartanossa on todella karmiva kirja. Minulle tuli siitä myös surullinen olo: vanha, arvokas ja rapistuva kartano, varaton perhe, kaikki ne onnettomuudet, joista he joutuvat kärsimään ja tohtori Faradayn epämiellyttävä hahmo, joksi hän muuttuu tarinan edetessä. Kirja on karmiva ja surullinen kuitenkin miellyttävällä tavalla, samaan tapaan kuin Richard Yatesin Revolutionary Road.

Kirja on paksu ja sen tarina etenee hyvin hitaasti. Muistelisin joissakin blogiarvioissa olleen moitetta siitä, mutta itse nautin hitaasta tunnelmasta. Se sopii kirjan maisemaan. Tiivistämäänkään en kirjaa lähtisi. Jossain kirjan puolivälin tienoilla olin tiivistämisen kannalla, mutta saatuani kirjan luettua loppuun, en varmaan muuttaisi sitä mitenkään. Luulen, että sen tunnelma särkyisi ja kärsisi siitä.

1900-luvun alkupuoliskolle sijoittuvat, brittiläiset luokkayhteiskuntakertomukset ovat hirveän kiinnostavia. Siksi olen monien muiden tavoin hulluna Downton Abbey -tv-sarjaan (jos et ole sitä vielä katsonut, katso!). Downton Abbeyssä ei kuitenkaan ole mukana mitään yliluonnollisuuksia, kun taas Vieras kartanossa -kirjassa on ja se tekee kirjasta vielä kutkuttavamman. Outojen tapahtumien ollessa käynnissä en voinut millään irrottaa katsettani kirjasta. Ehkä se siksi etenikin niin nopeasti!

Vieras kartanossa vakuutti minut lukemaan muutkin Watersin suomennetut kirjat (Silmänkääntäjä ja Yövartio). Onkohan niissäkin mukana yhtä kutkuttavaa jännitystä ja mielenkiintoisia henkilöhahmoja?

Kirjan lukeneita kehotan kurkkaamaan Järjellä ja tunteella -blogin Susan juonikeskusteluun täällä! Päädyin samaan lopputulokseen kirjan tapahtumista kuin suurin osa keskustelijoista. Tässä kirjassa kun on vielä se hyvä puoli, että kirjailija ei kerro sinulle mitä oikeasti tapahtui vaan voit tulkita sen itse miten haluat.

✩✩✩✩

Sarah Waters: Vieras kartanossa (The Little Stranger, 2009)
Suom. Helene Bützow
Tammi 2011, 592 s.

28.12.2011

Lukutoukan katsaus vuoteen 2011

Joulu on nyt takana ja muutaman päivän kuluttua koittaa vuosi 2012. Ennen vuoden vaihtumista täytyy vielä summata sekä joulukuun että koko vuoden kaikki luetut kirjat. Sen teen kuitenkin vasta ihan viimeisenä joulukuun päivänä. Mutta nyt on hyvä väli vastata Järjellä ja tunteella -blogin Susan Lukutoukan katsaus vuoteen 2011 -haasteeseen, jossa siis vastataan viiteentoista kysymykseen tänä vuonna luettujen kirjojen perusteella:

1. Minkä lukemasi kirjan olisit toivonut löytäväsi juuri joulupaketista tänä vuonna, ellet jo olisi lukenut sitä?

Claudie Gallayn Tyrskyt

2. Mitä kirjaa suosittelisit ystävälle, joka ei ole lukenut paljoa, mutta kaipaisi lukuelämyksiä?

Kathryn Stockettin Piiat

3. Mikä kirja sinun teki mieli jättää kesken?

Luen lähes poikkeuksetta aina mielestäni huonotkin kirjat loppuun ja tänä vuonna en ole lukenut mitään huonoa, mutta sanotaan nyt vaikka että en varmaankaan olisi menettänyt mitään, vaikken olisi lukenut Rebecca Wellsin Divine Secrets of the Ya-Ya Sisterhoodia (tosin täytyy muistaa, että luin kirjan englanniksi enkä ymmärtänyt siitä aina ihan kaikkea)

4. Mikä kirja sai sinut vuodattamaan kyyneleitä?

En muistaakseni vuodattanut kyyneleitä minkään kirjan kohdalla tänä vuonna, mutta esimerkiksi helmikuussa lukemani Leena Parkkisen Sinun jälkeesi, Max oli hyvin surullinen

5. Minkä kirjan lukemista odotit ennakkoon eniten?

Mary S. Lovellin Mitfordin tytöt

6. Mikä kovasti pitämäsi kirja sai mielestäsi aivan liian vähän näkyvyyttä ja ns. blogisavuja?

Max Brooksin Sukupolvi Z. Zombisodan aikakirjat on jäänyt vähälle huomiolle kirjablogeissa! Ymmärrän, ettei zombikirjat taikka ylipäänsä yliluonnollisista asioista kertovat (kauhu)kirjat ole niitä kaikkien suosikkeja, mutta Brooksin kirja on sellainen, johon kannattaisi tutustua!

7. Mikä kirja oli suurin pettymys?

Tykkäsin Riikka Pulkkisen Totta-kirjasta, mutta odotin siltä silti enemmän ja siksi se oli vuoden suurimpia pettymyksiä

8. Minkä kirjan ottaisit ainoaksi kirjaksi autiolle saarelle uudestaan...ja uudestaan luettavaksi?

Claudie Gallayn Tyrskyt

9. Mikä kirja herätti sinulla eniten halua keskustella kirjan tapahtumista ja henkilöistä?

Kathryn Stockettin Piiat

10. Minkä kirjan sulkisit aikakapseliin avattavaksi sadan vuoden päästä täällä Suomessa?

Essi Tammimaan Paljain käsin

11. Mistä kirjasta haluaisit nähdä elokuvan, ellei sitä jo ole tehty?

John Ajvide Lindqvistin Kultatukka, tähtönen

12. Minkä kirjan ns. jälkimaku oli niin voimakas, että mietit sitä vielä pitkään viimeisen sivun kääntämisen jälkeenkin?

Richard Yatesin Revolutionary Road

13. Mikä kirja oli suurin yllättäjä hienon lukukokemuksen myötä?

J. Donald Hughesin Maailman ympäristöhistoria. Odotin sen nimittäin olevan hirveän kuiva, mutta se olikin todella mukava lukea!

14. Mistä kirjasta et muista enää paljoakaan, vain lähinnä tunnelmia ja pätkiä sieltä täältä tapahtumista?

David Mitchellin Pilvikartasto

15. Mitä kirjaa suosittelisit eniten muille kirjablogisteille?

Claudie Gallayn Tyrskyjä, tietenkin!

24.12.2011

John Lloyd, John Mitchinson: Tietoa kaikkitietäville


Tiesitkö, että ihmisellä on neljä sierainta, kameleontit eivät vaihda väriä sulautuakseen taustaan, torakat olisivat ensimmäisiä hyönteisiä, jotka kuolisivat ydinsodassa, feministit eivät polttaneet rintaliivejään ja Einstein ei keksinyt suhteellisuusteoriaa?

Näitä ja monia muita virheellisiä käsityksiä eri asioista valaisevat John Lloyd ja John Mitchinson kirjassaan Tietoa kaikkitietäville. Kirjassa on 229 kysymystä ja perusteltua vastausta kaikista mahdollisista aihepiireistä - historiasta tähtitieteeseen ja luonnontieteistä uskontoon saakka.

Joitakin asioita tiesin ennestään, mutta suurin osa oli minullekin yllättävää tietoa. Olen esimerkiksi ollut aina siinä yleisessä uskossa, että eskimoilla on lukuisia eri sanoja lumelle. Kirja kuitenkin paljastaa niitä olevan enintään neljä. Luulen, että osasta kirjan faktoista silti yllättyy, vaikka pitäisikin itseään jo erittäin hyvänä nippelitiedon hallitsijana.

Ainoa miinus kirjassa on sen englantilaiset tekijät. Erityisesti historiaan liittyvät kysymykset ovat valtaosa Englantiin liittyviä, kuten "Mitä Ison-Britannian kuningatar sanoo sille, jonka hän aateloi?", "Kuka oli Englannin ensimmäinen kuningas?" ja "Kuka keksi pennypostin?". Saman ongelman huomasin Stephen Weirin Maailmanhistorian huonoimmat päätökset -kirjassa.

Tietoa kaikkitietäville sisältää kuitenkin niin paljon myös muita kuin historiaan liittyviä asioita ja se on oikein hyvä tietopaketti nippelitiedon ystäville.

 
John Lloyd, John Mitchinson: Tietoa kaikkitietäville (The Book of General Ignorance, 2006)
Suom. Tarja Kontro
Otava 2008, 317 s.

23.12.2011

Rauhallista joulua!

Lähde: National Geographic

Oikein hyvää ja rauhallista joulua kaikille lukijoille ja vierailijoille!

Ah, ihanat joulun loikoilupäivät! En pahemmin ole jouluihminen, mutta se, että saa vain olla, on tietysti ihanaa. Joulun suunnitelmiini kuuluvat laiskottelun lisäksi tietysti kirjojen lukeminen ja tv-sarjojen ja elokuvien katselu. Ajattelin mahdollisesti tänä iltana katsoa Midnight in Paris -elokuvan. Inhoan Owen Wilsonia, mutta ehkä hän osaa olla tässä elokuvassa.

Joulun kirjoihini kuuluvat tänä vuonna Sarah Watersin tiiliskivi Vieras kartanossa, Mathias Malzieun aika paljon parjattu Sydämen mekaniikka ja ihan kohta loppuunluettu eräs hauska pieni tietokirja. Jälkimmäisestä kirjasta tulossa juttua vielä tänä iltana.

Joulun jälkeen luvassa on Susan Lukutoukan katsaus vuoteen 2011 -haasteeseen vastaaminen ja tietysti koko vuoden luetuista kirjoista tehty kooste ja top-lista. Vuosi on jo lopuillaan, miten äkkiä se taas menikään.

Ihanaa joulua!

20.12.2011

Alexander McCall Smith: Tears of the Giraffe


Alexander McCall Smithin Tears of the Giraffe (suom. Kirahvin kyyneleet) on ollut minulla pienen ikuisuuden ajan lainassa kirjastosta. Päätin lukea sen nyt, että saan palautettua sen ja muutaman muunkin kirjan kirjastoon ennen joulua.

Tears of the Giraffe on toinen osa Mma Ramotswe -sarjaa. Siksi suosittelenkin, ettet lue tätä arviota, ellet ole lukenut sarjan ensimmäistä osaa, The No. 1 Ladies' Detective Agencya, sillä tämä arvio saattaa paljastaa ensimmäisestä kirjasta jotain. 

Mma Ramotswe jatkaa Tear of the Giraffessa Botswanan ainoaan naisetsivätoimistoon tulleiden tapausten selvittelyä. Tapauksia on kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin ensimmäisessä sarjan osassa, sillä ihmissuhteet saa tässä kirjassa suuremman huomion. Mma Ramotswe on menossa naimisiin Gaboronen parhaimman miehen, J.L.B. Matekonin, kanssa. Mutta miten käy sormusostoksilla? Entä miten uutiseen suhtautuu Matekonin palvelija? Miten Matekoni taipuu erään hyvin taitavasti puhuvan ja suostuttelevan ihmisen edessä?

Matekonin taipuessa Mma Ramotswe etsii kymmenen vuotta sitten Kalaharin autiomaan liepeillä kadonnutta amerikkalaista nuorukaista ja hänen apulaisensa setvii erään aviovaimon syrjähyppyepäilyä. Tuttuun tapaan Mma Ramotswe onnistuu helposti selvittämään molemmat tapaukset ja hieman enemmänkin.

Ensimmäisen Mma Ramotswe -kirja oli myöskin ensimmäinen englanniksi lukemani kirja ja ilahduin silloin siitä, että se oli kirjoitettu niin helpolla englannin kielellä. Tears of the Giraffe on myöskin yhtä helppo, tätäkin kirjaa luki kuin suomea. Kiinnitin kuitenkin huomioni erääseen asiaan poikaystäväni sen mainitessa: kirjan dialogi on todella yksinkertaista. Toisaalta se on mukavaa, ainakin minusta, koska yksinkertaista kieltä ainakin ymmärtää. Paremmin englantia osaavalle se voi tuntua turhauttavalta. En tiedä sitten suomennoksista, onko niissäkin kieli hyvin yksinkertaista? No, minua se ei liiemmin haittaa ja ajattelinkin jatkaa sarjan lukemista englanniksi.

Pidän Tears of the Giraffesta hieman enemmän kuin ensimmäisestä osasta, koska kuten jo edellä mainitsin, tässä ei ratkota niin paljon rikoksia vaan keskitytään enemmän päähenkilöiden ihmissuhteisiin. Eivät rikosten selvittelyt minua häiritse, mutta pari kolme tapausta per kirja on minusta sopiva määrä.

Tämä kirjasarja saa hyvälle mielelle, sopivasti pienen jännityksen kera!

Tämän kirjan on lukenut lisäkseni ainakin (suomeksi) Sanna.


Alexander McCall Smith: Tears of the Giraffe
Abacus 2004, 233 s.

13.12.2011

Joyce Carol Oates: Kosto: rakkaustarina


On 5. heinäkuuta, Yhdysvaltain itsenäisyyspäivän jälkeinen yö vuonna 1996. Yksinhuoltaja Teena Maguire ja tytär Bethel lähtevät Teenan miesystävän juhlista kotiin ja päättävät oikaista Rocky Point Park -puiston kautta. Puisto on jo hiljentynyt illan juhlijoista - erästä nuorisojoukkoa lukuunottamatta.

Nuoret miehet käyvät Teenan ja Bethelin kimppuun. Äidin he raiskaavat, jättävät hakattuna ja potkittuna kuolemaan saastaisen venevajan lattialle. Bethelinkin he pahoinpitelevät, mutta tyttö pääsee veneiden alle piiloon. Raiskauksen jälkeen kaikki muuttuu. Ei ole enää aikaa "ennen", on vain "jälkeen".

Oikeudenkäynti alkaa kun Teena pääsee pois sairaalasta. Niagara Fallsin yhteisö, erityisesti raiskaajien sukulaiset ja ystävät, syyttävät Teenaa valehtelijaksi: itse se Maguiren nainen sitä kerjäsi, se nainen on juoppo huora. Nuori poliisi Dromoor, joka oli ensimmäisenä paikalla, kun hälytys tuona 5. päivän ensimmäisinä minuutteina tuli Rocky Point Parkin venevajaan, ei kuulu heihin. Hän haluaa oikeuden tapahtuvan.

Joyce Carol Oatesin Kosto: rakkaustarina on pieni, mutta väkevä teos. Se koskettaa ja raivostuttaa. Miten voi olla mahdollista, että vaikka raiskauksesta ja pahoinpitelystä on selkeät todisteet, oikeus ei siltikään näytä toteutuvan, vaan tuntuu uskovan ennemmin kaukaa haettuja selityksiä rikokselle? Erityisesti Yhdysvalloissa tällaista varmasti tapahtuu melko usein (tai ainakin sellainen mielikuva minulla on), kun asianajajaksi valikoituu joku hyvin taitava ammattinsa edustaja.

Teoksen voimakas tunnelma on mahdutettu ihailua herättävän lyhyisiin lukuihin ja pieniin sanoihin. En edes voisi kuvitella kirjaan rönsyilevää tekstiä, se rikkoisi heti sen tunnelman eikä lukukokemus olisi enää sama. Tapahtumat kuvataan hyvin vähäeleisesti ja suoraan, muttei tunteettomasti. Ihastuin erityisesti kirjassa käytettävään sinä-muotoon, jolla puhuteltiin jo aikuistunutta Bethel-tytärtä. Välillä tapahtumia katseltiin myös poliisi Dromoorin tai syytettyjen näkökulmasta.

Jos haet jotain nopeaa, intensiivistä ja merkityksellistä lukukokemusta, tartu tähän.

Muita Kosto: rakkaustarinan lukeneita: Jori, Hanna, Naakku, anni.M, Susa, Rachelle, Sonja, Leena, Ina, Valkoinen kirahvi ja Katja.


Joyce Carol Oates: Kosto: rakkaustarina (Rape: A Love Story, 2003)
Suom. Kaijamari Sivill
Otava 2010, 152 s.

8.12.2011

Anna Godbersen: Juoruja


Anna Godbersenin neliosaisen Huumaa-sarjan toinen osa Juoruja on suoraan jatkoa ensimmäiseen osaan, joten jos et ole sitä tai Juoruja lukenut ja haluat vielä lukea, niin suosittelen, ettet lue tätä arviota kirjasta. Huumaa-kirjan tapahtumista tietämättömälle Juoruja-kirjan pelkkä juonikuvauskin paljastaa aika paljon ensimmäisen osan tapahtumista. Sinua on siis varoitettu!

Eletään vuoden 1899 joulukuuta New Yorkin Manhattanilla. Hollandin perhe on syvän surun saartama, sillä Elizabeth-neiti on poissa ja perheen rahatilanne on hyvin heikko. Henry Schoonmaker, erään Manhattanin hyvin varakkaan perheen ainoa poika, viettää hänkin suruaikaa. Henryn mieltä kuitenkin kuohuttaa eräs nuori ja tumma kaunotar...

Penelope Hayes, Elizabethin entinen hyvä ystävä, on ottanut Elizabethin paikan kaupungin seurapiireissä. Mutta miten vaikeaa Penelopen häikäilemättömälle luonteelle on esittää hillittyä ja ystävällistä Elizabethia?

Hollandin perheen entinen palvelustyttö Lina aikoo toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa ja saakin siihen oivan mahdollisuuden. Lina pääsee myös käsiksi salaisuuksiin, joista hänelle takuuvarmasti on hyötyä. Juorut, juonittelu ja salaisuudet johtavat vuoden viimeisimpänä päivänä vietettävään suureen juhlaan, jolloin mikään ei ole enää entisensä.

En voinut kuin huokailla ihastuksesta Juoruja lukiessani! Eniten näissä Godbersenin kirjoissa minuun vetoaa vuosisadan vaihteen tapakulttuuri, kuvaukset rikollisen runsaista kangasmääristä ja niistä tehtävistä upeista mekoista (katsokaa nyt tuota upeaa kanttakin!) ja seurapiirien juonitteluista. Täytyy tosin sanoa, että sitä juonittelua ja välillä vähän liian övereitäkin tapahtumia kirjassa riittää, enemmän kuin ensimmäisessä osassa, mikä tekee tarinasta hieman epäuskottavan. Juuri nyt, tähän aikaan vuodesta ja tähän mielentilaan, se kuitenkin sopii minulle erinomaisesti.

Juoruja (engl. Rumors) on kirjalle erinomaisen sopiva nimi. Huumaa esitteli meille Manhattanin seurapiirit ja lukuisat juhlat ja kielletyn rakkauden, mutta Juoruja keskittyy nimenomaan kaupungilla liikkuviin huhuihin, salaisuuksiin ja niistä hyötymiseen. Ja onhan sitä romantiikkaakin, kuinkas muuten. Tässä kirjassa Hollandin perheen tarina myös syvenee. Mukaan tulee ahdistavaa surua ja synkkiä tulevaisuudennäkymiä ja yksi kirjan suuria kysymyksiä on se, että mikä on oikein ja mikä väärin, mikä sopivaa ja mikä ei.

Kuten Huumaa-kirjassa, tässäkin osassa lempihahmoni on vallaton Diana. Diana on nyt kasvanut hieman henkisesti, mutta hänestä on rakastumisen myötä tullut epävarma, mustasukkainenkin. Hän joutuu jo nuorena kokemaan kovia monilla elämän eri osa-alueilla, mutta onneksi hänestä välillä tarinan aikana pilkahtaa esiin se tuttu huoleton ja suorasanainen tyttö.

Juoruja ovat lukeneet myös Cathy ja Emilie.

✩✩✩✩

Anna Godbersen: Juoruja (Rumors, 2008)
Suom. Katja Ruunaniemi
Karisto 2010, 462 s.

30.11.2011

Marraskuussa luettua

http://www.flickr.com/photos/jiiikoo
Marraskuu on ollut raskas kuukausi, niin opiskelun kuin säänkin takia. Kirjojen suhteen oli kuitenkin vielä suhteellisen normaali kuukausi eli sain luettua neljä keskenään hyvin erilaista kirjaa:

Terry Pratchett: Johan riitti!
David Nicholls: Sinä päivänä

Fantasiaa, ihmissuhteita, historiantutkimusta ja lastenkirjallisuutta (joka sopii myös aikuisille). Mukavan vaihteleva lukukuukausi siis takana. Paras kirjoista on mielestäni Sinä päivänä. Oiva lahja pukinkonttiin tänä jouluna! Sopii varmasti moneen eri makuun.

Luettuja sivuja kertyi 1296 ja keskiarvoksi tästä saadaan 324 sivua per kirja.

Lukuisa vetäisi jo tänään talviturkin ylleen vaikka ulkona sataakin vettä. Siniharmaa tausta rauhoittaa mieltä ja muistuttaa minua helmikuusta. Olisikin jo helmikuu!

27.11.2011

Tove Jansson: Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia


Marraskuun synkkinä iltoina on ihana kaivautua peiton alle ja lukea pitkästä aikaa Muumeja! Blogini luetuimpia tekstejä on tässä kuussa ollut, ei kovin yllättättäen, Muumilaakson marraskuu, joten siitä inspiraatio Näkymättömään lapseen, joka vielä lukemattomana hyllystäni löytyi.

Näkymätön lapsi on erilainen Muumi-romaani, koska se koostuu yhdeksästä eri tarinasta: Kevätlaulu, Kamala tarina, Vilijonkka joka uskoi onnettomuuksiin, Maailman viimeinen lohikäärme, Hemuli joka rakasti hiljaisuutta, Kertomus näkymättömästä lapsesta, Hattivattien salaisuus, Sedrik ja Kuusi. Näistä kertomuksista suosikkejani ovat Vilijonkka joka uskoi onnettomuuksiin, Kertomus näkymättömästä lapsesta, Hattivattien salaisuus ja Kuusi.

Ensiksi mainitussa suosikissani kerrotaan meren vieressä rumassa talossa asuvasta pelokkaasta Vilijonkasta, joka voittaa pelkonsa hurjan myrskyn riepotellessa hänen taloaan. Kertomus näkymättömästä lapsesta (Ninnistä) on varmasti monille tuttu. Ninnin rohkaistuminen ja sen myötä näkyväksi tuleminen on ihana tarina. Hattivattien salaisuus taas mielestäni poikkeaa kovasti kirjan muista tarinoista. Siinä Muumipappa lähtee omille teilleen ja päätyy tylsyyksissään hattivattien pienen veneen kyytiin. Matkan aikana pappa löytää itsensä ja tarkoituksensa. Kirjan viimeinen kertomus, Kuusi, on ihana, koska kertomuksessa on Muumeille ominaista hulvatonta huumoria ja joulun taikaa, mikä sopii erinomaisen hyvin tähän aikaan vuodesta.

Nyt kun Näkymätön lapsi on luettu, Muumi-romaaneista minua odottaa enää Muumipappa ja meri. Ensimmäisen Muumi-romaanini (Muumipapan urotyöt) luin reilu vuosi sitten eli tosiaan vasta aikuisiällä ja se on siitä asti pysynyt suosikki-Muuminani. Se jää nähtäväksi, että luenko Muumipapan ja meren vielä tämän vuoden puolella!

✩✩✩✩

Tove Jansson: Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia (Det osynliga barnet och andra berättelser, 1962)
Suom. Laila Järvinen
WSOY 2010, 167 s.

25.11.2011

Jarmo Peltola: Lama, pula ja työttömyys : Tamperelaisperheiden toimeentulo 1928-1938


Minusta on hauskaa kirjoittaa blogiini kaikista lukemistani kirjoista, joten miksipä ei sitten myös tentti- ym. kirjoista? Varsinkaan kun tenttikirjamme eivät ole mitään oppikirjojen kaltaisia teoksia. En kuitenkaan aio analysoida niitä täällä sen kummemmin, sillä sitä saa tehdä opiskelujen puitteessa ihan liikaakin. Tuskinpa myöskään tulen kirjoittamaan kaikista lukemistani tenttikirjoista, en ainakaan niistä huonoista. Mutta Jarmo Peltolan väitöskirja Lama, pula ja työttömyys: Tamperelaisperheiden toimeentulo 1928-1938 sopii hyvin kirjablogiin esille tuotavaksi.

Peltolan tutkimuksen kohde on otaksuttavissa jo selvästi väitöskirjan nimestä. Yhdysvaltojen pörssiromahduksen aiheuttama maailmanlaajuinen lama saapui meille Suomeenkin 1930-luvulla. Väikkärissä Peltola tarkastelee laman vaikutusta tamperelaisten työläisten elämään. Tamperehan oli tuohon aikaan Suomen teollistunein kaupunki ja lama koetteli pahiten juuri työläisiä, ei maaseudun väestöä kuten saattaa erehdyksessä otaksua. Spesifimmin kirjassa tarkastellaan tamperelaisten työttömyyttä, erilaisia laillisia (vapaat työt, varatyöt, siirtomaatyöt) ja laittomia (irtolaisuus, prostituutio, varastelu, viinan trokaaminen) toimeentulomuotoja, sosiaaliturvaa ja laman vaikutusta perheeseen sekä syntyvyyteen.

Kun tämä kirja tuli minulle luettavaksi, en yhtään ajatellut aiheen voivan olla kiinnostava. En tainnut miettiä kirjan nimeä ihan loppuun asti, sillä kirjan aloitettuani innostuinkin siitä valtavasti! Kiitos Peltolan innostavan kirjoitustyylin ja kielenkäytön, sillä kyllä tästä aiheesta saisi hirveän puuduttavankin. Sosiaalihistoria muutenkin on minusta yksi mielenkiintoisimpia historian osa-alueita.

Väitöskirjan liitteestä löytyy mikrohistorian tason tutkimusta, 19 perhetarinaa, jotka Peltola on koonnut viranomaislähteistä. Sen vuoksi ne ovat hyvin kuivakoita ja hirveän luettelomaisia (ja en todellakaan lukenut niistä kuin muutaman). Tarinoista saa toki hyvän kuvan lama-ajan perheiden elämästä; siitä kuinka pätkittäistä työnteko saattoi olla monen vuoden ajan, kuinka helppoa oli vaikeassa tilanteessa tarttua pulloon ja kuinka huono hygienia ja ruoan monipuolisuuden puute aiheutti jatkuvasti sairauksia ja jopa kuolemaa, mutta lukijaystävällisiä tarinat eivät ole.

Lukuunottamatta perhetarinoita, kirja on hyvin selkeästi kirjoitettu ja siksi minusta on ilo suositella sitä blogissani. Jos aihe kiinnostaa, ei kannata pelätä kirjaa sen takia, että se on väitöskirja, sillä se on hyvin kansantajuisesti kirjoitettu ja varustettu runsaalla määrällä valokuvia ja tilastoja.

Sitä en osaa tarkkaan sanoa, että tuoko Peltolan tutkimus mitään uutta ja omaperäistä aiheeseen, sillä en ole kovin perehtynyt 30-luvun lamaan Suomessa tai lukenut mitään aikaisempia tutkimuksia, mutta ilmeisesti toimeentulokuvauksista ei ole aikaisemmin juuri kirjoitettu. Mutta tällaiselle kuin minä, peruspiirteet tai sitä vähemmän aiheesta tuntevalle, kirja on erittäin hyvä tietopaketti (Tampereen) työläisväestön toimeentulosta ja selviytymiskeinoista 30-luvun Suomessa.

Kirja on luettu osana Koululaisen tietohaastetta ja saa kunnian olla haasteen ensimmäinen luettu kirja!


Jarmo Peltola: Lama, pula ja työttömyys : Tamperelaisperheiden toimeentulo 1928-38
Tampere University Press 2008, 371 s. 

19.11.2011

David Nicholls: Sinä päivänä


Hurjan moni bloggaaja (ja varmasti moni lukija ilman kirjablogiakin) rakastui David Nichollsin Sinä päivänä -teokseen sen luettuaan. Minäkin kiinnostuin kirjasta ja vähän aikaa sitten päätin ottaa siitä selvää. En asettanut itselleni mitään ennakko-odotuksia, mutta tiesin jo, että kirja on jotain vähän kevyempää ja ihmissuhdekiemuroihin liittyvää. Juuri sellaista, joka sopi tähän väliin, inhottavaan marraskuuhun ja opiskelukiireiden keskelle. Ja kyllähän se sopikin, vallan mainiosti, joten taidan liittyä ylistävien lukijoiden kuoroon.

Sinä päivänä -kirja alkaa 15. päivänä heinäkuuta vuonna 1988. Emma, runotyttö, joka haluaa muuttaa maailmasta edes jotain pientä ja Dexter, hulttion maineessa oleva "koulun komein poika" viettävät valmistujaisten jälkeisen yön yhdessä. Tuosta yhdestä yöstä lähtien he ovat sidottuja toisiinsa, välillä etääntyen, välillä lähentyen. Elämä tulee viemään parikymppiset nuoret hyvin erilaisille poluille. Vuodesta 1988 lähtien Emman ja Dexterin elämää seurataan kirjassa kahdenkymmenen vuoden ajan, aina samana päivänä, 15. heinäkuuta.

Kirjan tarinasta en henno kertoa enempää, sillä uskon, että sen pienistä ja isoistakin sattumuksista, iloista ja suruista, niistä arkipäiväisyyksistäkin on paras lukea itse. Sinä päivänä on hyvin koskettava kirja, sillä se saa sinut nauramaan, tuntemaan inhoa, melkein jopa raivoa ja herkistymään itkun partaalle.

Henkilöhahmot ovat kirjan kantava voima. Tässä ei jäädä ihastelemaan maisemia, vaan tarina kulkee tavallisten ja hyvin uskottavien henkilöiden tekojen ja sanojen kautta. Oli raikasta lukea pitkästä aikaa tavallisten ihmisten tarinaa, kun tämä syksy on aika pitkälti vierähtänyt joko kuvitteellisten tai muuten vain hieman outojen ihmisten seurassa. Tykästyin kirjassa hyvin paljon Emman hahmoon, löysin hänestä paljon samastuttavia ja ihailemisen arvoisia asioita, vaikkei hän tietenkään täydellinen ole. Eikä Dexterkään ole. Siksi juuri kirjan henkilöt ovat niin ihanan tavallisia ja uskottavia!

Viitaten Karoliinan arvioon kirjasta, olen samaa mieltä hänen kanssaan siinä, että kirja sopii vallan mainiosti nuoremmillekin, mutta 30-40-vuotiaille ehkä vielä paremmin. Jos itse olisin Emman ja Dexterin sukupolvea, varmasti samastuisin heihin ja tarinaan vielä entistä enemmän. Tähän liittyen huomasinkin, että yksi mukavimmista ajankohdista kirjassa oli sen alku, kun Emma ja Dexter ovat minun ikäisiäni ja tulevaisuus on vielä hyvin avoin.

Sinä päivänä on hyvin viihdyttävä kirja ja sen lukee nopeasti yli 500 sivusta huolimatta. Sitä ei saa kuitenkaan sekoittaa samaan pakkaan esimerkiksi Bridget Jones -kirjojen kanssa, sillä Sinä päivänä ei ole hömppää, vaan vakavasti otettavampaa ihmissuhteisiin keskittyvää kirjallisuutta. Ja hei, Bridget Jones on myös hyvä omassa lajissaan, ehdottomasti!

Tämän kirjan ovat lukeneet myös Susa, Ilse, Veera, Meri, Jenni ja moni, moni muu!


David Nicholls: Sinä päivänä (One Day, 2009)
Suom. Sauli Santikko
Otava 2011, 505 s.

13.11.2011

Tunnustuksia ja kuulumisia

Sain Valkoiselta kirahvilta tällaisen kivan tunnustuksen, johon liittyy kymmenen kysymystä. Kiitos sinulle ihana Valkoinen kirahvi!


 1. Lempiväri: Musta, roosa, valkoinen ja harmaa.

2. Lempieläin: Olen ehdottomasti kissaihmisiä! 

3. Onnennumero: Ei ole koskaan ollut.

4. Alkoholiton lempijuomasi: 7up ja vaniljatee. 

5. Facebook vai Twitter: Facebook. Kun Twitter tuli, loin sinne tunnukset, mutta en koskaan innostunut siitä. Pärjäisin ilman Facebookiakin, mutta nyt erityisesti se on hyvä kanava jakaa informaatiota opiskelukavereiden kesken.

6. Mistä pidät: kirjoista, merestä, kesäilloista, kiireettömyydestä, siististä kodista (jota se on ihan liian harvoin), koskettavista elokuvista, lämmöstä, hiljaisuudesta, historiasta, eläimistä, hiuksistani tänä aamuna, viileistä lakanoista, kirpputoreista, puhvihihoista, mustavalkoisista valokuvista, old school -tatuoinneista ja mekoista.

7. Lahjojen antaminen vai saaminen: Kumpikin! 

8. Lempimuotosi: Tiimalasi. Ei tarkalleen ottaen vartalossa, vaan tämä tuli mieleeni takista, jollaista olen halunnut jo kauan. Eli tarkoitan pikemminkin vaatteen muotoa.

9. Lempipäiväsi: Perjantai. 

10. Lempikukkasi: Perinteinen ruusu on ehkä kaikkein kaunein.

Lisäksi sain jo viime kuussa seuraavan tunnustuksen Katrilta, kiitos typy.


Haluan jakaa molemmat tunnustukset kaikille seuraamilleni blogeille ja niiden kirjoittajille! Enhän minä muuten teitä seuraisi, ellen pitäisi kovasti teistä ja blogeistanne :--)

Tällä hetkellä luen erittäin mukaansatempaavaa, hauskaa ja surullistakin David Nichollsin Sinä päivänä -kirjaa. Lukemiseni on ollut jo pitkän aikaa täysin iltapainotteisia, ennen nukkumaanmenoa sängyssä ("Voi ei, kello on jo kohta kaksitoista, haluan vielä lukea edes yhden luvun!") tapahtuvaa. Tuntuu, että kärsin hirveästi kun en voi lukea samalla tavalla kuin vielä pari kuukautta sitten! Ja hitaasti lukevasta se tuntuu vielä kauheammalta. Haluaisiko joku kirjoittaa pari esseetä puolestani, jotta saisin hieman lukurauhaa? :--D

Sen sijaan tenttikirjoja olen lukenut. Tuon niitäkin blogiini jossain vaiheessa, niin saan samalla polkaistua käyntiin Koululaisen tietohaasteen, jossa siis kuuluu lukea kymmenen tietokirjaa (myös elämäkerrat ja vastaavat lasketaan mukaan) lukuvuoden 2011-2012 aikana.

Seuraavaksi suuntaan blogikierrokselle ja pyhitän tämän sunnuntai-illan täysin kirjoille. Siis niille "oikeille" kirjoille, en tenttikirjoille (vaikkeivat ne kaikki edes ihan kamalia ole)!

4.11.2011

Terry Pratchett: Johan riitti!


Terry Pratchettin luoman Kiekkomaailman kohellus jatkuu tässä järjestyksessään kolmannessa sarjan kirjassa. Kuten kahdessa aikaisemmassa kirjassa, päähenkilöinä eivät tässä kirjassa ole enää velho Rincewind matka-arkkuineen tai turisti Kakskukka, vaan Persahterin (oikeasti :D) syrjäisessä kylässä varttunut tyttö nimeltään Esk ja kylän ainoa noita, Muori Säävirkku.

Eräänä sateisena iltana eräs hyvin vanha velho matkustaa Persahterin kylään luovuttamaan omat voimansa pian syntyvälle kahdeksannen pojan kahdeksannelle pojalle. Velho jo voimansa siirtäneenä käykin ilmi, että pieni velhonalku ei olekaan poika vaan tyttö! Mutta eihän tyttö voi olla velho! Tytöt voivat olla vain noitia. Tytön eli Eskin kasvaessa tämä alkaa osoittaa maagisia kykyjä, joten kylän noita, Muori Säävirkku, ryhtyy kasvattamaan tytöstä noitaa. Mutta pelkkä noitana oleminen ei riitä tytölle eikä hänen ainutlaatuisille voimilleen ja pian ollaan matkalla kaukana jossakin sijaitsevaan Näkymättömään Yliopistoon, joka on opinahjo nuorille velhoille. Uhmaako Esk perimätietoa ja tuleeko hänestä Näkymättömän Yliopiston ensimmäinen naispuolinen velho? 

Olen siis joskus yläasteikäisenä lukenut tätä Pratchettin Kiekkomaailma-sarjaa ja nimenomaan näitä alkupään kirjoja. Siispä muistelin, että Johan riitti! olisi todella hauska. Olen aina pitänyt näissä kirjoissa eniten noidista. Mutta osoittautuikin niin, että tämä on näistä kolmesta blogiini tuoduista Kiekkomaailma-kirjoista se huonoin. Tässä ei ole niin hersyvää huumoria kuin kahdessa aikaisemmassa teoksessa. Outoa kyllä, Johan riitti! tuntuu paikoitellen jopa liian vakavalta!

Virkistävää on kuitenkin se, että tässä kirjassa pääosassa ovat noidat (tai käytännössä yksi sellainen, mutta kuitenkin) eikä Rincewind-velho, josta olen jo kahden kirjan verran lukenut. Tarina alkaa hitaasti, keskittyen Eskin velhokykyjen löytämiseen ja noidan opin harjoittamiseen, kunnes vaihdetaan nopeasti maisemaa. Tarinan loppu on aika vauhdikas ja nopea, mutta se tuntuu olevan ominaista Pratchettin kirjoille, ainakin tähän asti.

Johan riitti! on aivan kelpo ja hauska fantasiaseikkailu, mutta tunnustan, että myös haukottelin sen parissa.


Terry Pratchett: Johan riitti! (Equal Rites, 1987)
Suom. Marja Sinkkonen
Karisto 2001, 253 s.

31.10.2011

Lokakuussa luettua

http://www.flickr.com/photos/jiiikoo

Voi miten harmillista! Lokakuun aikana luin vain kaksi kirjaa. Eihän se määrä vaan laatu, mutta olisin mielelläni halunnut lukea tämän kuukauden aikana enemmän jos vain keskittymiskykyä olisi riittänyt koulutohinoilta. Tässä ne luetut:

John Ajvide Lindqvist: Kultatukka, tähtönen
Augusten Burroughs: Juoksee saksien kanssa

Kultatukka, tähtönen oli näistä kahdesta ehdottomasti se parempi kirja. Luettuja sivuja kertyi 835 ja keskiarvoksi tästä saadaan 418 sivua. Kultatukka, tähtönen kerrytti luettuja sivuja melkein kuudensadan sivun paksuudellaan.

Tässä kuussa järjestin myös ensimmäisen blogiarvontani ensimmäisen blogivuoden kunniaksi. Arvontoja on varmasti tulossa vastaisuudessakin lisää!

Tällä hetkellä minulla on jälleen vanhempi kirja luvun alla. Erityisesti fantasian ystäville luvassa siitä arviota tämän viikon aikana. Lisäksi olisi pinossa vaikka kuinka monta hyvää (tai ainakin siltä vaikuttavia) kirjoja, muun muassa Joyce Carol Oatesin Kosto: rakkaustarina, David Nichollsin Sinä päivänä, Sarah Watersin Vieras kartanossa ja Kate Mortonin Paluu Rivertoniin. Toivottavasti pääsen näiden kaikkien kimppuun vielä ennen joulua.

Tahdon myös tässä yhteydessä vielä onnitella Helsingin kirjamessuilla Rakkaudesta kirjaan -palkinnon saaneita bloggareita ja tietenkin meitä kaikkia kirjablogia pitäviä näin hienosta tunnustuksesta! Huikean ihana uutinen. Onnea me!