24.4.2017

The Man Booker International Prize 2017: lyhytlista


Kansainvälisen Booker-palkinnon lyhytlista julkaistiin viime viikolla. Tämänvuotinen pitkälista ei valitettavasti ollut yhtä kiinnostava kuin se oli viime vuonna. Monet muutkin olivat siitä samaa mieltä pitkälistasta kertovan postauksen kommenteissa. Onkin harmi, että melkein kaikki ne harvat pitkälistan kiinnostavimmat kirjat jäivät sitten lopulta pois tältä lyhytlistalta. Aina ei voi voittaa, mutta katsotaan nyt kuitenkin, mitkä kirjat tuolle listalle pääsivät:


Mathias Enard: Compass
Kääntänyt Charlotte Mandell
Ranska

Nokturnaalinen romaani musiikkitieteilijästä, joka sairauden vuoksi valvoo vuoteessaan ja käy läpi muistojaan.


David Grossman: A Horse Walks Into a Bar
Kääntänyt Jessica Cohen
Israel

Stand-up-koomikko romahtaa ja paljastaa kipeimmät haavansa kesken esityksensä israelilaisella klubilla.


Roy Jacobsen: The Unseen
Kääntäneet Don Bartlett ja Don Shaw
Norja

Romaani Ingridistä, joka asuu perheensä kanssa Norjan edustan saarella. Kun Ingridistä tulee tarpeeksi vanha, hän joutuu töihin mantereella asuvan varakkaan perheen luokse. Sitten tapahtuu jotain.


Dorthe Nors: Mirror, Shoulder, Signal
Kääntänyt Misha Hoekstra
Tanska

Sonja on yli 40-vuotias ja jotain pitäisi tehdä. Hän päättää opetella ajamaan autoa, ryhtyy meditoimaan ja yrittää saada uudelleen yhteyden siskoonsa.


Amos Oz: Judas
Kääntänyt Nicholas de Lange
Israel

1960-luvun vaihteen Jerusalemiin sijoittuva kasvutarina ja allegoria Israelin tilanteesta.


Samanta Schweblin: Fever Dream
Kääntänyt Megan McDowell
Argentiina

Nuori nainen Amanda tekee sairaalassa kuolemaa. Poika nimeltä David istuu hänen vieressään ja kuulee, mitä Amandalle on tapahtunut.

––

Siinäpä kaikki kuusi lyhytlistalle päässyttä teosta. Pohjoismailla on ihan kiva edustus, sillä mukana on sekä norjalaisen että tanskalaisen kirjailijan kirjat. Jäin kuitenkin kaipaamaan Jón Kalman Stefánssonin romaania Fish Have No Feet listalle, sillä se oli yksi pitkälistan kiinnostavimpia. Näistä nyt mukaan päässeistä lukisin mieluiten Enardin, Jacobsenin ja Schweblinin kirjat. Kolme muuta ehdokasta taas eivät kiinnosta oikeastaan yhtään.

Mikä kirja voittaa? Se selviää 14. kesäkuuta.

19.4.2017

Jung Yun: Shelter


Viime vuonna monien huulilla ollut Jung Yunin Shelter tuli minua sattumalta vastaan kirjastossa. Käytän paljon kirjaston tietokantaa uusimpien englanninkielisten kirjahankintojen tarkkailuun (tosin viime aikoina olen yrittänyt vähentää sitä, sillä en muuten saisi graduani koskaan valmiiksi), mutta Shelter oli mennyt minulta täysin ohi. Ilahduin siis suuresti, kun näin sen yhtäkkiä hyllyssä.

Yliopistotutkijana työskentelevällä Kyung Cholla ja hänen vaimollaan Gillianilla on talo, johon heillä ei ole enää varaa. Ei ole oikeastaan koskaan ollutkaan. Opintolainat ja luottokorttivelat niskassaan he valmistautuvat myymään, tai edes vuokraamaan kotinsa, ja muuttamaan sitten väliaikaisesti Kyungin muutaman kilometrin päässä hienostoalueella asuvien vanhempien luokse. Sitä Kyung ei tekisi mielellään, sillä hänellä on aina ollut viileä ja ongelmallinen suhde vanhempiinsa. Kyungilla ja Gillianilla on kuitenkin neljävuotias poika Ethan, jonka parasta heidän on ajateltava.

Päivänä, jolloin kiinteistövälittäjä on vierailemassa Kyungin ja Gillianin kotona, Kyung näkee olohuoneensa ikkunasta äitinsä Maen ulkona, alasti. Jotain kamalaa on tapahtunut, myös Kyungin isälle Jinille. Kun asiat alkavat selvitä, Kyungin on vihdoin kohdattava vanhempansa.

Shelter on erikoinen sekoitus jännitystä ja perhedraamaa. Se, mitä Kyungin vanhemmille Maelle ja Jinille on tapahtunut ja mitä kaikkia asioita siihen liittyy, on pitkään epäselvää. Toinen puoli kirjan jännitteestä rakentuukin tämän kuvion perustalle. Toinen puoli taas liittyy perhesuhteisiin, joita Yun kuvaa erittäin terävästi. Etelä-Koreasta Yhdysvaltoihin muuttaneiden vanhempiensa poikana Kyungin lapsuutta on määrittänyt kulttuurisesti tiukat hierarkiat. Isä on ollut aina perheen auktoriteetti eikä äidillä ole ollut sananvaltaa mihinkään. Tiettyjen lapsuuden tapahtumien vuoksi Kyung on nyt etääntynyt vanhemmistaan. Vaikkei hän toisaalta ole kamalasti kiinnostunut olemaan vanhempiinsa yhteydessä, on hän silti oudolla, mutta kuitenkin luonnollisella tavalla heistä riippuvainen. Kyung haluaisi tehdä varakkaisiin, hienolla alueella asuviin vanhempiinsa vaikutuksen, mutta ei oman elämäntyylinsä ja -valintojensa vuoksi pysty siihen.

Kyungia rassaa myös monet muutkin asiat, kuten pienen perheensä taloudellinen tilanne, avioliitto Gillianin kanssa, suhde omaan poikaansa ja palkitsematon työ, jossa hän ei tunnu etenevän mihinkään ja jonka hän on varmaan muutenkin saanut isänsä myötävaikutuksella. Niin, jälleen isä. Tuntuu siltä, että kaikki Kyungin elämässä kietoutuu aina jollakin tavalla tämän isään. Maelle ja Jinille sattuvan kamalan asian takia Kyung joutuukin lopulta kohtaamaan niin isänsä kuin äitinsä tavalla, joka on hänelle uutta eikä laisinkaan kivutonta.

Shelter on hyvä esimerkki kirjasta, jossa suurin osa henkilöhahmoista on ihanalla tavalla erittäin ärsyttäviä. Kyungin hahmo on usein todella raivostuttava, mutta siksi myös niin aito. Hän tekee virheitä, jotka tuovat kylmän hien lukijankin otsalle, mutta samalla sitä ymmärtää, että noin minäkin voisin tehdä vastaavanlaisessa tilanteessa. Ehkä se juuri toikin sen kylmän hien pintaan.

Etnisyys on isosti läsnä Shelterissä, mutta parhaiten se tulee näkyväksi amerikkalaisen unelman kritiikissä. Esimerkiksi varakkuus ja oman kodin omistaminen on tärkeää sekä korealaisessa että amerikkalaisessa kulttuurissa, mutta Shelterissä tuo unelma hajoaa jo tarinan alussa. Koti ei myöskään aina ole tae suojasta, mikä tulee romaanissa esiin monin eri merkityksin. Lisäksi Shelter leikittelee monilla eri vastakohdilla, joissa etnisyys tulee myöskin korostetusti esille. Tämä ei siis ole lainkaan huono, vaan todella kiinnostava asia, johon olisin kirjaa lukiessani halunnut kiinnittää enemmänkin huomiota.

Otaksuin Shelterin olevan paljon enemmän trilleri kuin se lopulta oli. Jännitteitä riittää silti ihan loppumetreille asti. Yllätyin kuitenkin positiivisesti, miten syvälle perheenjäsenten välisiin suhteisiin romaani porautuu, ja lopulta nautin kaikkein eniten juuri siitä.

42. Esikoisteos / Helmet-lukuhaaste 2017

––

Jung Yun: Shelter
Picador 2016, 336 s.

16.4.2017

International Dublin Literary Award 2017: lyhytlista

International Dublin Literary Awardin huikea 147 ehdokkaan pitkälista, jonka koostivat kirjastot ympäri maailman, on nyt kutistunut tuomariston valitsemaksi kymmenen ehdokkaan lyhytlistaksi. Eipä käy kateeksi, varmasti vaikea tehtävä valita pitkälle yli sadasta kirjasta vain kymmenen parasta.

Käytännössä mukana on vuonna 2015 englanniksi julkaistuja kirjoja, eli osa kirjoista voi olla melko tuttuja tai jopa käännetty suomeksikin. Se on kieltämättä tämän palkinnon hyvä puoli, tietää ehkä jopa mistä kirjoista on puhe, mutta onneksi mukana on aina ihan uusiakin tuttavuuksia.

Tänä vuonna pitkälistalla oli mukana jopa kaksi suomalaisen kirjailijan kirjaa, Sofi Oksasen When the Doves Disappeared (Kun kyyhkyset katosivat, 2012) ja Philip Teirin The Winter War (Talvisota : avioliittoromaani, 2013), mutta valitettavasti kumpikaan ei päässyt lyhytlistalle. Sen sijaan valituksi tulivat seuraavat kymmenen teosta:


José Eduardo Agualusa: A General Theory of Oblivion
Portugalista kääntänyt Daniel Hahn

Angolan historia avautuu asuntoonsa 30 vuodeksi linnottautuvan naisen kautta.


Mia Couto: Confession of the Lioness
Portugalista kääntänyt David Brookshaw

Tarina mosambikilaisesta kylästä, jossa aavemaiset naarasleijonat alkavat saalistaa kylän naisia.


Anne Enright: The Green Road

Tarina irlantilaisesta perheestä, jonka jäsenten suhteet toisiinsa ovat jännitteiset. Sitten perheenpää, äiti Rosaleen, päättää myydä talon, jossa he kaikki ovat asuneet.


Tanskasta kääntänyt Martin Aitken

Nuori pappi Morten Falck pestautuu siirtokuntapapiksi Grönlantiin, mutta alkuperäiskansan sivistäminen ei olekaan mikään pikkujuttu.


Valeria Luiselli: The Story of My Teeth
Espanjasta kääntänyt Christina MacSweeney

Gustavo myy hampaita, joiden hän väittää olevan peräisin sellaisten kuuluisien ihmisten kuin Platon ja Virginia Woolfin suusta. Tarina tarinoista.


Viet Thanh Nguyen: The Sympathizer

Vakoojatarina Vietnamin sodan jälkeen Yhdysvaltoihin lähteneestä entisestä armeijan kapteenista.


Chinelo Okparanta: Under the Udala Trees

11-vuotias tyttö Ijeoma lähetetään turvaan, kun sisällissota puhkeaa Nigeriassa. Turvapaikassa hän rakastuu – toiseen tyttöön.


Orhan Pamuk: A Strangeness in My Mind

Romaani köyhästä kauppamiehestä ja Istanbulista.


Robert Seethaler: A Whole Life
Saksasta kääntänyt Charlotte Collins

Tarina miehestä ja tämän hiljaisesta elämästä ja suhteesta luontoon Itävallan Alpeilla.


Hanya Yanagihara: A Little Life

Tarina neljästä newyorkilaisesta miehestä, ystävyydestä ja ennen kaikkea Judesta, yhdestä heistä, jota menneisyys ei jätä rauhaan.

––

Valtaosa lyhytlistalaisista oli minulle jo entuudestaan tuttuja, joko muiden kirjallisuuspalkintojen ehdokaslistoilta tai sitten muista yhteyksistä. Kolme kirjoista olen jopa lukenut: Anne Enright The Green Road, Kim Leine The Prophets of Eternal Fjord (Ikuisuusvuonon profeetat, 2014) ja Hanya Yanagihara A Little Life (Pieni elämä, 2017). Suosikkini näistä kolmesta on Leinen The Prophets of Eternal Fjord, joten olisi aika hauska nähdä sen voittavan.

Voittajaa on kyllä todella vaikea veikata. Jos nyt jotain pitäisi koittaa, niin laittaisin vetoni José Eduardo Agualusan, Viet Thanh Nguyenin, Chinelo Okparantan tai Orhan Pamukin kirjoille. Esimerkiksi Hanya Yanagiharan A Little Lifen voittoon en usko, sillä kirja on ollut hyvin monen muunkin merkittävän kirjallisuuspalkinnon ehdokkaana, lyhytlistoillakin, mutta ei ole voittanut niistä yhtäkään. Mutta eihän sitä tiedä, tulos voikin olla todella yllättävä!

Minkä kirjan voitosta sinä löisit vetoa?

Lue lyhytlistan kirjoista lisää täältä. Voittaja julkistetaan 21. kesäkuuta.

11.4.2017

Pulitzer Prize for Fiction 2017: voittaja ja finalistit


Eilen illalla Suomeen aikaan julistettiin tämänvuotinen kaunokirjallisuuden Pulitzer-palkinnon voittaja. Jo vuodesta 1918 jaettu palkinto voidaan myöntää edellisvuoden aikana julkaistulle yhdysvaltalaiselle kaunokirjalliselle teokselle, jonka olisi hyvä kuvata jollakin tavalla amerikkalaista elämää. Voittajan ohella on vuodesta 1980 lähtien ollut tapana julkistaa muutkin finalistit, joita on yleensä ollut kaksi – niin myös tänä vuonna.

Vuoden 2017 kaunokirjallisuuden Pulitzerin sai:


Colson Whitehead: The Underground Railroad

Edes hieman amerikkalaista kirjallisuutta viime vuonna seuranneille voittaja ei varmasti ole suuri yllätys. Pulitzer-raati kehuu teosta realismia ja allegoriaa yhdistäväksi, orjuuden väkivaltaisuutta puhuttelevasti kuvaavaksi romaaniksi.

Kaksi muuta finalistia olivat:


Adam Haslett: Imagine Me Gone

Sukuromaani, jonka keskiössä ovat mielenterveysongelmat sekä elämän ilot ja surut.


C. E. Morgan: The Sport of Kings

Uskalias romaani historian painolastista, rotujen välisyydestä ja rasismista.

Myös molemmat finalistit ovat minulle tuttuja kirjoja. Morganin teos on ehdolla Baileys-palkinnon saajaksi ja Haslettin romaani oli viime vuoden National Book Award -ehdokas. Jälkimmäisen palkinnon voitti muuten Whiteheadin The Underground Railroad eli nyt tuli sitten toisen suuren kirjallisuuspalkinnon voitto. Haslettin romaani on minusta finalisteista kiinnostavampi, ehkä jopa voittajaakin kiinnostavampi! Ainakin tällä hetkellä lukisin sen ennen Whiteheadin teosta.

Mitäs mietteitä voittaja ja finalistit teissä herättävät? Täältä löydät vielä kaikkien Pulitzer-palkinnon kategorioiden voittajat.

9.4.2017

Tuuve Aro: Lihanleikkaaja


Aila laskeutui hänen viereensä makaamaan, näki kalojen paljouden ja värien himerryksen, vihreä vesi keinutti heitä. Hän huomasi heidän olevan alasti, heidän kuvajaisensa erottuivat pohjassa vierekkäin, kasvot samaan suuntaan luotuina. Tässä me makaamme. Hän katsoi mieheen, jonka katse kääntyi häneen, ja he kietoutuivat toisiinsa lujasti. Yhtenä kimppuna he hiljaa pyörivät vedessä ja kalat tekivät suuria, hitaita kaaria heidän ympärilleen. – Vieras

Novelleja, romaaneja ja lastenromaaneja kirjoittanut Tuuve Aro hätkähdyttää yhdeksännellä novellikokoelmallaan Lihanleikkaaja, joka sisältää kaksitoista novellia. Novellit alkavat aina tavallista arkipäiväistä tilannetta kuvaavalla kohtauksella, mutta sitten jokin nyrjähtää sijoiltaan, todellisuuteen tulee vinouma. Vinouma voi olla konkreettinen, uskottava tapahtuma ajassa, tai sitten jotain todella outoa, jota ei meidän arkimaailmassamme voisi oikeasti tapahtua. Silti se jokin voi olla hyvinkin todellista sen kokevalle henkilölle. Aron novelleissa absurdius ja yllättävät käänteet ovat siis törmäyskurssilla normaalin elämän kanssa.

Suunnilleen puolet kokoelman novelleista olivat suuresti mieleeni. Ei kenties ole kovin yllättävää, ei ainakaan minulle, että lähes kaikki niistä edustivat sitä oudompaa, maagisrealistisempaa puolta kokoelman teksteistä.

Novellit Peilit ja Lihanleikkaaja olivat mieleeni lähinnä niiden herättämien voimakkaiden reaktioiden takia. Toki ne ovat myös taidokkaasti rakennettuja, mutta kauneudesta niitä ei voi kiittää. Peileissä Emmin illalliskutsut saavat ahdistavan käänteen, kun ison antiikkipeilin lasi irtoaa kehyksistään ja hajoaa pirstaleiksi eteisen lattialle. Kokoelman niminovellissa kaverusten puutarhajuhliin ilmestyy kutsumaton vieras, lihanleikkaaja, ja illasta muodostuu painajainen. Sekä Peilit että Lihanleikkaaja ovat inhottavia, ahdistavia novelleja, mutta ehkä juuri sen vuoksi niin hirvittävän tehokkaita.

Pidin paljon myös Heräämöstä, jossa synnyttämään ja kohdunpoistoon menevien kahden naisen operaatiot menevät kummallisella tavalla sekaisin. Novellissa Loppu taas nuorenparin vaiheilu päättyy yllättävällä tavalla. Kokoelman loppupuolella oleva Vieras, josta tämän tekstin alussa oleva kaunis sitaatti on peräisin, kosketti minua eniten. Kalojensa maailmaan uppoutuvan miehen tarina toi mieleeni lapsuuteni, enkä oikein edes tiedä miksi. Silti lyhyt tarina kouraisi jostain syvältä sisimmästäni.

Yksikään kokoelman novelleista ei ole minusta heikko, mutta edellä mainitsemani nousevat ehdottomasti parhaimmiksi. Muutamat niistä jättivät minuun pysyvän jäljen, niitä haluan vaalia mielessäni. Tuuve Aro on kirjailijana minulle uusi tuttavuus, mutta jos hänen aiemmat novellinsa ovat samantyylisiä, mielellään yhtä yllättäviä ja absurdeja, kuin tässä kokoelmassa, haluan tutustua häneen paremmin.


14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella / Helmet-lukuhaaste 2017

Reader, why did I marry him? -blogin novellihaasteeseen luettu nyt yhteensä 59 novellia.

––

Tuuve Aro: Lihanleikkaaja
WSOY 2017, 153 s.