Sofi Oksanen: Puhdistus

 

Helmikuussa listasin kirjoja, joita en ole jostain syystä vielä lukenut, vaikka ne kiinnostavatkin. Nyt yksi tuolla listalla kenties pisimpään kummitelluista kirjoista on viimein luettu (ja jo kaksi muutakin lainattu kirjastosta, joten nekin tulee viimeistään kesän aikana luettua). 

Sofi Oksasen Puhdistus on kaikille tuttu teos. Lähes kaikki kirjoja rakastavat ovat sen varmasti lukeneet. Puhdistus alkaa vuoden 1992 Länsi-Virosta, jossa Aliide Truu, jo vanha nainen, asuu yksin maatalossaan. Edellisenä vuonna Viro on itsenäistynyt Neuvostoliitosta, joka luhistuikin pian sen jälkeen. Eräänä päivänä Aliiden pihalle on ilmestynyt ihmisen muotoinen mytty. Mytty on Zara, nuori nainen, joka kertoo paenneensa väkivaltaisen miehensä luota ja päätyneensä siten Aliiden pihaan. Zaran kohdattuaan Aliiden mieleen nousee hänen oma 1930–50-luvuilla eletty elämänsä ja tehty petos. Petturuus onkin Puhdistuksen kantava teema, joka näkyy Aliiden lisäksi myös Zaran hahmon elämässä.

Mutta mitä Aliiden elämästä paljastuukaan? Kysymys, jonka vuoksi en malttanut laskea Puhdistusta käsistäni varsinkaan enää sen loppupuolella ollenkaan. Tietysti minua kiinnosti kirjassa myös muutkin asiat. En tiedä Viron historiasta juuri mitään, mutta Puhdistus valotti sitä hieman. Mitään kattavaa Viron historian läpileikkausta se ei lukijalle tarjoa, mutta avaa kuitenkin yhden virolaisen perheen vaiheita mielenkiintoista historiallista taustaa vasten. Nuoren Aliiden elämä kommunistisessa Virossa onkin hyvin kiintoisaa luettavaa. Ja juuri siksi kirja ei ole ollenkaan puuduttava saatika millään tavalla vaikea ymmärtää. Olen käsittänyt, että Oksasen uusin teos, Kun kyyhkyset katosivat, olisi vaikeatajuisempi juuri historiallisten tapahtumien osalta. No, se jääkööt nähtäväksi kunnes sen itse luen.

Nautin valtavasti myös Oksasen kielestä. Se on eleetöntä, mutta silti paljon puhuvaa. Rumaa ja kaunista. Myös henkilöhahmot ovat samanlaisia – eleettömiä, mutta paljon puhuvia. He jäivät minulle hieman etäisiksi, ehkä sen eleettömän puolensa takia, mutta herättivät minussa silti tunteita; myötätuntoa, ärtymystä, sääliäkin. Myös juoni pysyy hyvin kasassa eivätkä hypyt ajassa eteen- ja taaksepäin häirinneet ollenkaan. Aliiden tarina kiinnosti minua enemmän kuin Zaran, mutta Aliiden elämää kirjassa toki käsitelläänkin enemmän. Lisäksi kirjan koko tarinaan jää sopivasti aukkoja, joiden täyttäminen omassa mielikuvituksessa lukemisen jälkeen ei haitannut ollenkaan. Useimmiten kun en pidä siitä, että kirjan loppu jätetään liian avoimeksi tai liikaa asioita jätetään selittämättä. Onneksi Puhdistuksessa tätä ongelmaa ei ollut, vaikka jossain välissä sitä vähän pelkäsinkin.

Puhdistus ei yllä suosikkikirjojeni joukkoon, mutta se oli silti todella hyvä, nautinnollinen lukukokemus.

✩✩✩✩

Sofi Oksanen: Puhdistus

WSOY 2008, 381 s.

Sarah Waters: Affinity

Margaret Prior, lontoolaisen ylemmän keskiluokkaisen perheen vanhin tytär, suree sairauteen menehtynyttä isäänsä. Margaretin haaveet lähteä isänsä ja ystävänsä Helenin kanssa Italiaan ovat nyt myöskin mennyttä. Margaret on jäänyt yksin äitinsä ja pian naimisiin menevän pikkusiskonsa Priscillan kanssa. Heleniä, Margaretin veljen kanssa naimisiin mennyttä ystäväänsä, Margaret ei pysty enää katsomaan muistamatta menneitä.

Mutta sitten Margaretille tarjoutuu tilaisuus ryhtyä Thames-joen rannalla sijaitsevan Millbankin vankilan vapaaehtoiseksi vierailijaksi. Ehkä se saa hänen vointinsa paranemaan? Vierailijan tehtäviin kuuluu jutella vankilan naisvankien kanssa ja antaa heille mallia kunnollisena naisena olemisesta. Vierailija tuo vangeille myös lohtua ja vaihtelua heidän yksitoikkoisiin, hämärissä ja kylmissä selleissä viettämiinsä elämiin. Margaret tutustuu vankilassa moniin sinne eri syistä tulleisiin naisiin - yksi on päätynyt sinne rahan väärentämisestä, toinen varkaudesta, kolmas oman lapsensa surmaamisesta. Mutta yksi vanki kiinnostaa Margaretia heti alusta alkaen kaikkein eniten: nuori nainen, spiritualisti, jonka pitämän istunnon aikana nuori nainen vahingoittui ja toinen, vanhempi nainen, kuoli. Viisi vuotta vankeutta. Pian Margaretin ajatukset täyttää vain tuo yksi ainoa nainen, yksi ainoa nimi: Selina Dawes.

Sarah Waters on ja pysyy yhtenä suosikkikirjailijoistani. Olen lukenut häneltä nyt kolme romaania: Vieraan kartanossa, Silmänkääntäjän ja nyt tämän, Affinityn. Affinity ei ollut minusta niin hyvä kuin kaksi aiemmin lukemaani Watersia, mutta kyllä, pidin myös siitä. Aluksi kirjan tarina vaikutti todella mielenkiintoiselta. Viktoriaanisen ajan Englanti, synkkä Millbankin vankila (joka on oikeastikin ollut olemassa) ja sen seinien sisällä olevat vakavakatseiset naiset. Miljöö ja aikakausi tulevat kirjassa iholle asti. Mutta myös Margaret Priorin hahmo on kiinnostava, sillä Waters ei paljasta hänestä ja hänen menneisyydestään heti kaikkea. Samoin on laita myös Selina Dawesin. Juonen ohella Waters onkin minusta erityisen taitava luomaan syviä ja kiinnostusta herättäviä henkilöhahmoja.

Mutta sitten tapahtuu jotain ja tarina alkaa hieman kärsiä. Vauhti hiipuu, ei oikein tapahdu mitään, junnataan paikoillaan. Lukijaa alkaa kummasti yhtäkkiä väsyttää. Jos tämä vaihe kirjasta olisi vain ollut nopeampi, vähemmän laahaavampi, olisin pitänyt Affinitysta paljon enemmän kuin mitä pidin siitä nyt. Loppupuoli tarinasta on kuitenkin onneksi taas paljon mielenkiintoisempi ja voi minkä loppuhuipennuksen Waters on kirjoittanut! Kaikissa lukemissani Watersin kirjoissa olen saanut jännittää ja haukkoa henkeäni eikä Affinity todellakaan ollut tästä poikkeus, mutta siinä missä Silmänkääntäjä käänsi melkein joka välissä kaiken ihan päälaelleen, Affinityssa yllättävin asia tapahtuu vasta lopussa. Watersin tuntien sitä tosin osasi jo vähän odottaakin ja tiesin, että jotain tässä nyt täytyy vielä tapahtua, mutta silti koko juttu tuli yllätyksenä.

Watersia oli mukava lukea tällä kertaa alkukielisenä. Olen huomannut, että kielitaitoni on kehittynyt huimasti juuri alkaessani lukemaan yhä enemmän englanninkielisiä tekstejä, olivat ne sitten kaunokirjallisuutta tai opintoja varten luettuja asiatekstejä. Affinityakin luin ihan samalla nopeudella kuin suomenkielistäkin romaania. Mutta tuskinpa tulen kokonaan siirtymään lukemaan kaikki alunperin englanninkieliset kirjat niiden alkukielellä, sillä jo ensinnäkin kaupunkini kirjastossa on valitettavan huono englanninkielisen kirjallisuuden valikoima. Affinity sieltä onneksi löytyi. Mutta välillä tulee ihan himo lukea jotain englanniksi. Pidän niistä kerronnan ja kielen vivahteista, joiden suomentaminen voi olla hankalaa ja jotka siten kuulostavat alkukielisenä paremmilta.

No nyt eksyin sivuraiteille. Affinity oli siis oikein hyvä. Ei erinomainen, mutta hyvä. Niin, ja surullinen. Todella surullinen. Ilman tarinan suvantovaihetta se olisi ollut omalla ei kovin vakavasti otettavalla arviointiasteikollani neljän tähden arvoinen, mutta koska se ikävä kyllä siellä oli, joudun pudottamaan yhden tähden pois.

Myös Satun luetuissa on pidetty tästä kirjasta!

✩✩✩

Sarah Waters: Affinity

Virago 2000, 352 s. 

Huhtikuussa luettua

Vai olisiko "huhtikuussa luettu" parempi otsikko tälle koosteelle? Luin huhtikuussa nimittäin vain yhden ainoan kirjan, John Irvingin Minä olen monta. Hyvä kirja, mutta lukukuukausi oli kyllä määrällisesti surkea! Toivon kuitenkin lukutahdin muuttuvan nyt vähintään entisenlaiseksi ainakin heinäkuuhun saakka. Ihanaa, monta kuukautta aikaa lukea, kun tentit ja muut opiskeluasiat jäävät tauolle (kandia lukuunottamatta)! Jospa nyt olisi enemmän aikaa myös muiden blogien lukemiselle, sillä sekin on jäänyt viime aikoina vähemmälle.

Iloista vappua!

John Irving: Minä olen monta

Olin ajatellut seuraavaksi lukea John Irvingiltä Viimeisen yön Twister Riverillä, mutta nyt keväällä suomennettu Minä olen monta olikin pakko ottaa saman tien ilmestymisensä jälkeen luettavaksi. Valitsin kirjan lukemiselle erittäin hyvän ajankohdan, sillä viimeisen kuukauden ajan olen paininut sekä kevään viimeisten tenttien että kandiasioiden kanssa, mutta hissukseen lukeminen ei onneksi ollut ongelma Irvingin kohdalla, sillä hänen kerrontansakin on sen verran hiljalleen etenevää.

Minä olen monta on Billy Abbottin elämäntarina. Kirja alkaa hänen nuoruudestaan 1950-luvun Uudesta-Englannista, pienestä kaupungista nimeltä First Sister, jossa Billy elää teatteriperheensä kanssa. Hänen äitinsä on kaupungin harrastelijateatterin kuiskaaja ja täti ja isoisä sen luottonäyttelijöitä. Hameissa ja mekoissa viihtyvä isoisä on kuitenkin aina uskottavampi naisroolin esittäjä kuin Muriel-täti. 

Isää Billyllä ei ole, häntä Billy ei ole koskaan tavannut, mutta isäpuolen hän tulee pian saamaan. Isäpuoli herättää hänessä outoja tuntemuksia ja sen jälkeen Billy alkaa huomata ihastuvansa aina vääriin ihmisiin; kirjastonhoitaja neiti Frost ja koulun painijoukkueen kapteeni Jacques Kittredge ovat vasta alkua. Billyn biseksuaalisuus hämmentää monia, koko hänen elämänsä ajan. Etenkään homomiehet eivät hyväksy sitä; he joko kieltäyvät uskomasta, että Billy oikeasti pitää naisista tai sitten hän on epärehellinen ja pelaa vain varman päälle. Myöhemmin Billystä tulee tunnettu kirjailija ja hän saa myös huomata, että elämä seksuaalisesti poikkeavana ei suinkaan ole helppoa.

Irving on kirjoittanut jälleen hyvin mielenkiintoisen kirjan. Se on runsas, ihanan rönsyilevä ja täynnä mitä herkullisimpia henkilöhahmoja. Se sisältää myös painia, karhuja, prostituoituja, kirjoittamista ja kirjailijuutta, kuinkas muuten. Ja kokonaisuus toimii yhä, mikään sivujuonne tai kukaan hahmo ei tunnu ylimääräiseltä. Kirjan suurimpia teemoja ovat seksuaalisuus ja seksuaalinen identiteetti. Minä olen monta taitaa olla ensimmäinen Irvingiltä lukemani romaani, jossa jotkin teemat nostetaan niin vahvasti esiin.

Minä olen montaa on verrattu Garpin maailmaan, ehdottomaan Irving-suosikkiini, ja siksi odotin kirjalta aika paljon. Yhtäläisyyksiä kirjoissa onkin, lähinnä teemojen osalta, mutta Minä olen monta on hyvin paljon tummemman sävyinen ja surullisempi. Pidin hirvittävän paljon Irvingin kirjojen tragikoomisuudesta, mutta täytyy myöntää, että tässä kirjassa sitä ei niin paljoa ole. Hahmojen tempaukset ja sanomiset naurattavat kyllä yhä tässäkin, mutta paljon vähemmän kuin aikaisemmissa lukemissani Irvingeissä. Minä olen monta on jopa melko vakava kirja!

Runsaamman huumorin puutteen lisäksi kirjassa on muutamia suvantokohtia, joiden kohdalla lukemisestani tuli hieman tökkivää. Vaikka sanoin yllä, että mikään tai kukaan ei tunnu kirjassa ylimääräiseltä, niin ehkä jotain olisi voinut kuitenkin tiivistää tai jättää toistamatta. Minä olen monta oli siis pienoinen pettymys, mutta olen kuitenkin iloinen, että luin sen. Pidin lopulta vakavammasta ja erilaisemmasta Irvingistä, koska se oli jotain jota en osannut odottaa.

Irvingin uutuutta on makusteltu myös seuraavissa blogeissa: Lumiomena, Kirjojen keskellä, Leena Lumi ja Eniten minua kiinnostaa tie.

✩✩✩✩

John Irving: Minä olen monta (In One Person, 2012)

Suom. Kristiina Rikman

Tammi 2013, 604 s.

Listarakkautta: Lempikirjailijat

Tekee mieli kirjoittaa blogiin, mutta en ole saanut vieläkään luettua tällä hetkellä kesken olevaa paksua kirjaa loppuun. Se on ollut hyvä, mutta kun lukuaikaa on lähinnä vain iltaisin, en ole edennyt juuri nimeksikään. Mutta ei siinä mitään, sillä teen tänään taas pitkästä aikaa yhden The Broke and the Bookish -blogin Top Ten Tuesday -listauksista. Aiheena on kymmenen lempikirjailijaani.

1. John Irving

Heti Garpin maailman luettuani tiesin, että Irving on jumala. En ole vielä lähellekään lukenut Irvingin kaikkia teoksia, mutta niitä tuntemattakin voin sanoa, että Irving on ehdottomasti yksiä suursuosikkejani. 

2. Claudie Gallay

Gallayn Tyrskyt on aivan upea kirja, yksi suosikeistani. Hänen toinen suomennettu romaaninsa, Rakkaus on saari, on sekin hieno. Toivottavasti Gallayta suomennettaisiin lisää, sillä olen todella ihastunut.

3. Tove Jansson

Janssonin tuotannon tuntemus on minulla vain muumien varassa, mutta voi miten ihania muumikirjat ja -sarjikset ovatkaan! Aikeissa olisi lukea myös Janssonin muuta tuotantoa.

  

4. Sarah Winman

Winman on aika uskalias veto tähän listaan, sillä olen lukenut häneltä vasta hänen esikoiskirjansa When God Was a Rabbitin (muuta hän ei ole vielä julkaissutkaan), joka olikin sitten kertaheitolla viime vuoden suosikkini. Haluan uskoa, että tulen rakastumaan kirjailijan seuraavaankin kirjaan. 

5. L. M. Montgomery

Montgomery ehti kirjoittaa paljon, mutta olen lukenut vasta murto-osan hänen teoksistaan. Anna-sarja on kuitenkin ollut aivan ihana, joten jo sen vuoksi Montgomery pääsi tälle listalle.

6. Sarah Waters

Vieras kartanossa ja Silmänkääntäjä, ihan mahtavia kirjoja! Minulla on kirjastosta juuri lainassa kaksi muutakin Watersia, joten jää nähtäväksi miten niiden jälkeen suhtaudun kirjailijaan. Tällä hetkellä hän kuitenkin kuuluu suosikkieni joukkoon.

7. Joyce Carol Oates

Oatesilta olen lukenut Watersin tapaan vain kaksi kirjaa hänen koko laajasta tuotannostaan, mutta ne ovatkin sitten olleet todella hyviä. Viimeksi lukemani Haudankaivajan tytär viimeistään vakuutti minut hänen taidoistaan.

8. Audrey Niffenegger

Niffeneggerin pääsy tälle listalle perustuu oikeastaan vain ja ainoastaan Aikamatkustajan vaimon erinomaisuuteen. Olen lukenut häneltä myös Hänen varjonsa tarinan, mutta se ei ollut hirveän hyvä. Haluaisin kyllä lukea myös hänen sarjakuviaan (seuraava julkaistaan toukokuussa!).

9. Aki Ollikainen

Winmanin tavoin päästän myös Ollikaisen tälle listalle, vaikka hänkin on vasta julkaissut yhden kirjan. Viime kuussa lukemani Nälkävuosi oli ihan huikea, tulee varmasti olemaan yksi tämän vuoden suosikeistani. 

10. Terry Pratchett

Mietin pitkään kenet valitsen viimeiseksi tälle listalle, mutta lopulta päädyin siihen, että Pratchett on saatava mukaan! Luen aika vähän fantasiaa, mutta Pratchettin parodinen fantasiakirjallisuus on kyllä ihan mahtavaa. Nuorena luin Kiekkomaailma-sarjan kirjoja aika monta ja nyt pitkän tauon jälkeen olen alkanut lukea sarjaa uudestaan sen ensimmäisestä osasta lähtien. No, viimeisimmästä Pratchettista on taas kulunut aikaa, joten seuraavalla kirjastoreissulla voisinkin lainata lisää.

 

Huomaan nyt, että listasta tuli hyvin naispainotteinen; vain kolme mieskirjailijaa mahtui mukaan! Mitenkään tietoisesti en valitse luettavakseni enemmän naisten kirjoittamia kirjoja tai pidä niistä enemmän, mutta näemmä suosikit sattuvat kuitenkin olemaan naisia. 

Listalla on myös monta sellaista kirjailijaa, joilta olen lukenut vain yhden tai korkeintaan muutaman teoksen, vaikka tuotantoa olisikin paljon enemmän. Se johtuu siitä, että vaikka löytäisin jonkun uuden kirjailijan, jonka yhteen kirjaan ihastun, en oikeastaan koskaan ahmi heti hänen koko loppua tuotantoaan, vaan pikemminkin päinvastoin: seuraavan kirjan vuoro saattaa olla vaikka vasta vuoden päästä. Kai se liittyy jotenkin vaihtelunhaluun.

Onko meillä samoja suosikkeja? Ketkä ovat sinun lempikirjailijoitasi? 

Maaliskuussa luettua

Kun helmikuussa sain luettua vain kaksi kirjaa, maaliskuussa luin jopa viisi:

Nemo Rossi: Rooman sudet

Aki Ollikainen: Nälkävuosi

Julie Kibler: Matkalla kotiin

John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe

Hélène Grémillon: Uskottuni

Kuukauden kohokohta oli ehdottomasti Aki Ollikaisen aivan upea Nälkävuosi. Kirja löytynee varmasti tämän vuoden parhaimpien luettujen kirjojen joukosta sitten loppuvuonna. Greenin Tähtiin kirjoitettu virhe ja Grémillonin Uskottuni tulevat seuraavaksi parhaimpina Nälkävuoden jälkeen. Mutta eivät Kiblerin Matkalla kotiin ja Rossin Rooman sudet nekään ollenkaan huonoja olleet vaan viihdyin myös niiden parissa. Oikein hyvä lukukuukausi siis!

Sivuja luin yhteensä 1473 eli keskiarvona 295 sivua per kirja.